Suomalainen elokuva on nähnyt useita valovoimaisia naistähtiä ##Ansa Ikonen Ansa Ikonen syntyi 1913 Pietarissa ja kuoli 1989 Helsingissä. Hän oli aktiivinen näyttelijä vuodet 1933-1982 ja hän sain parhaan naispääosan Jussin vuoden 1944 elokuvasta Vaivaisukon morsian sekä Pro Finlandia mitalin vuonna 1964. Hänen päätyönsä oli oikeasti teatterissa, mutta hänet muistetaan yleisesti paremmin elokuvista. Ansalla oli pääosa tai merkittävä sivuosa 40 elokuvassa vuosien 1935 ja 1961 välissä. Hänen uransa alkoi vähän onnenkantamoisen kautta. Elbe Nissinen hankki Ansa Ikoselle avustajan paikan Kansan Näyttämön kuoroon. Ikonen sai esitettäväkseen naispääosan Kansanteatterin operetissa Havaijin kukka, sillä varsinainen pääosan esittäjä oli sairastunut. Vuonna 1935 Ikosen siirtyi Suomen Kansallisteatteriin ja viihtyi siellä peräti 44 vuotta.
Emma Väänänen
Emma Väänänen syntyi 1907 ja kuoli 1970 ja hän näytteli taiteilijanimellä Emma Heino. Aktiiviura Emmalla kesti vuodesta 1927 aina vuoteen 1969 ja hän on kerännyt eniten naisnäyttelijöiden Jussi-palkintoja, yhteensä neljä kappaletta vuosina 1947, 1951, 1957 sekä 1958. Hän oli 50-luvulla Yleisradion Radioteatterin keskeisen voimatekijä. Pro Finlandian hän pokkari 1958. Hänen uransa alkoi Sörnäisten Työväen näyttämöllä, aivan kuten Tauno Palonkin. Vuonna 1927 ja 1928 hän pääsi Suomen Näyttämöopistoon. Hän näytteli eri teattereissa Suomessa 1930-1949: Rovaniemi, Tori, Turku, Tampere ja Helsinki. Toisen maailmansodan aikana hän oli rintamakiertueilla ja kesällä 1955 hän oli Pyynkin kesäteatterissa näytelmässä, johon hän palasi 1967 Mikkelin Naisvuoren kesäteatterilla, eli klassikkonäytelmään Putkinotko. Ensimmäisen elokuvaroolinsa Emma näytteli 1941 Suomisen perheessä sivuosassa ja läpimurto tuli 1943 tulleessa Kirkastettu sydän elokuvassa. Kaikkiaan hän esiintyi 26 elokuvassa 40-ja 50-luvuilla. Uransa loppuvaiheet 1961-69 Emma työskenteli Televisioteatterissa mm. Maiju Lassilan näytelmässä Kun lesket lempivät. Hän oli mukana kaikkiaan yli 40 televisionäytelmässä.